27. helmi, 2019

Kenelle Suomi kuuluu?

 

 

Minua jäi vaivaamaan Perussuomalaisten vaalilause: Suomi kuuluu suomalaisille. Voi olla, että tulkitsin sen väärin, mutta ensimmäinen ajatukseni oli, että miltäköhän maassa olevista ns. maahanmuuttajataustaisista mahtaa tuntua. Ja tarkoitetaanko tällä kantasuomalaisia, jolloin vaaliteema on järkyttävä vai tarkoitetaanko kaikkia, joilla on Suomen kansalaisuus?

Vuosia sitten järjestelin luokalleni matkaa Lontooseen. Maahanmuuttajataustaisia oppilaita oli melkein puolet. Kun kysyin, monellako on Suomen passi, kahta lukuun ottamatta kaikki viittasivat.

-Miksi teitä kutsutaan sitten maahanmuuttajataustaisiksi? ihmettelin.

He kohauttivat olkapäitään eivätkä tienneet vastausta. Samaa kysyi oppilaani viime vuonna:

- Miksi mua kutsutaan maahanmuuttajataustaiseksi, vaikka mä olen syntynyt Suomessa, mulla on Suomen passi ja puhun suomea?

- Hyvä kysymys, ei aavistustakaan, vastasin.

Kouluun tullessa kysytään, mikä on lapsen äidinkieli ja jos rastittaa muun kuin suomen, on maahanmuuttajataustainen.  Tähän on tultava muutos. Meillä on perheitä, jotka ovat tulleet Suomeen yli 20 vuotta sitten ja edelleen heitä kutsutaan maahanmuuttajataustaisiksi. Hautaan astiko? Kaikkihan me tähän maahan olemme jostain tulleet. Minun esi-isäni tuli ilmeisesti Skotlannista 1600-luvulla. Missä kohtaa minä lakkasin olemasta maahanmuuttaja?

Jos ihmisellä on Suomen passi, eikö hän silloin ole suomalainen?

Maahanmuuttaja-nimen päivitys pitää tehdä nopeasti. Koulu voisi näyttää tässä esimerkkiä ja olla käyttämättä maahanmuuttajataustainen-nimitystä niistä oppilaista, joiden äidinkieli on muu kuin suomi mutta jotka ovat jo Suomen kansalaisia. Kantasuomalainen on myös sanana outo. Mielestäni on suomalaisia ja sitten on ei-suomalaisia.

35 vuoden opettajaurani aikana en muista yhtään riitaa, mikä olisi lähtenyt kulttuuritaustoista. Tämä johtuu asian arkipäiväisyydestä, siinä ei ole mitään ihmeellistä. Vanhempainilloissa 10 eri maasta aikanaan tulleet istuvat sulassa sovussa, ja suurin osa heistä on jo saanut Suomen kansalaisuuden.

Suurin vastustus ja pelko ja hysteria maahanmuuttajia kohtaan syntyy ihmisissä, joilla ei ole kokemusta asiasta. Pelätään tuntematonta.

Suomi kuuluu paitsi suomalaisille eli Suomen kansalaisille, mutta myös kaikille, jotka toivovat voivansa tänne asettua. Ja kun suomalainen muuttaa toiseen maahan, toivotaan, että he saavat samanlaisen kohtelun.

 

Maarit Korhonen

luokanopettaja ( kok)