31. tammi, 2019

Kävin eilen taivaassa

 

Ajoin aamuhämärässä kohti annettua osoitetta. Hetken jo luulin eksyneeni, kun mutkan takaa alkoi sarastaa valo. Iso valo. Tämän täytyi olla se.

Kengät pois heti ulko-ovella, villasukat jalkaan. Keltainen lattia. Punainen seinä. Keinutuoleja. Isoja ikkunoita ulos. Mielikuvituksellisia lokeroita vaatteille. Paljon erilaisia ryhmätiloja. Pienimmät istuivat ringissä aamukeskustelussa, isommat kantoivat musakamoja mennäkseen harjoittelemaan sinne, tänne. Liikuntasali jättimäisen iso, lavalla valkoinen piano ja mahdollisuus kääntää esityssuunta päinvastaiseksi.

Osa luokista halusi tehdä koko ajan yhteistyötä: 40 nelosluokkalaista samassa tilassa kahdella opella. Viitoset halusivat olla yhdessä silloin tällöin, kaksi tilaa.

Kaiken kruunasi keskellä ala-aulaa pieni kirjasto. Kaupungin kirjasto omalla lainausautomaatilla. Kirjasto keinutuolilla ja keittiöllä. Kuulemma hieno paikka paistaa pipareita. 

Poissa olivat ruskea, harmaa, musta ja betoni. Poissa olivat liitutaulut ja ahtaus, paha haju, meteli. Eniten kiinnitti huomiota hiljaisuus. Paljon oli lapsia, jotka liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut. 

Ajattelin, että minun täytyi olla taivaassa. Mutta ei, olin Liedon Taatilan uudessa koulussa.