Oikeusasiamiehen murheet

 

 

Oikeusasiamiehen murheet

 

 

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on annettu työssään vuonna1998 erityispainopisteeksi lasten oikeudet ja niiden toteutumisen valvominen tässä maassa.

 

Työmäärän täytyy olla musertava.

 

Siksi hämmästyinkin hänen huoltaan ja murhettaan kirjaimista ja numeroista. Helsingin Sanomat kirjoitti sivun kokoisessa jutussaan, miten seiskat ja ykköset menevät helposti sekaisin niiden kirjoitusasun takia.

Oikeusasiamies pelkää, että mahdolliset väärinkäsitykset voivat vaarantaa jopa 12 oppilasikäluokan perusoikeuksien toteutumisen.

 

” Näiden oppilassukupolvien oikeudet voivat vaarantua kaikilla elämänalueilla sekä viranomaisissa että yksityisten välisissä suhteissa. Vaarat jatkuvat vielä vuosikymmeniä. Tiedän omasta kokemuksesta, että nämä vaarat ovat todellisia” sanoo eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

 

Todellinen vaara? Kaikilla elämänalueilla? Vuosikymmeniä?

 

8-vuotias oppilaani kävi jouluaattona kaupassa ja osti itselleen kalapuikkoja. Meni kotiin ja paistoi ne. Kirjoittaessaan joululomasta hän mainitsi kalapuikkojen lisäksi nukkuneensa joka päivä useat päiväunet. Kun kysyin, miksi hän nukkui niin paljon, hän vastasi:

  • En nukkunut, mutta ei ollut muuta kirjoitettavaa.

 

Toisella lapsella ei ollut edes niitä kalapuikkoja vaan hän itki opettajalleen, että on nälkä, koska kotona ei ole ruokaa. Seuraava itki, ettei äidillä ole rahaa maksaa laskuja. Kolmas kulki kadulla mielenterveysongelmaisen äidin kanssa, joka näytti kieltä jokaiselle vastaantulijalle. Siis se äiti. Neljäs ei ollut poistunut lähiöstään ensimmäisen 10 vuoden aikana, ei tiennyt, minkä kaupungin lähiössä hän asuu, ei harrastanut mitään, ei ollut mummolaa, mihin mennä, ei polkupyörää, ei uimahousuja. Ainoastaan huumehörhö äiti, joka lupaa lähteä uimaan ensi viikolla, mutta ei koskaan mene. Onneksi naapuritalossa asuu tosi mukava mies, joka on luvannut karkkia aina, kun sinne menee.

 

Todellinen vaara. Kaikilla elämänalueilla. Vuosikymmeniä.

 

Kun virkaan, komiteaan, työryhmään tai muuhun sellaiseen valitaan korkeimman tutkinnon haltija ja tehtäväksi annetaan pitää huolta ja suunnitella jotain, mikä koskee ihmisiä aivan toisenlaisesta elinympäristöstä kuin missä itse elää, on lopputulos aina epäonnistunut.

 

Jos minua pyydettäisiin suunnittelemaan aivokirurgien työaika ja työtavat tai Suomen jääkiekkojoukkueen harjoitusohjelma, toivoisin, että tunnustaisin heti kättelyssä, etten kykene hoitamaan annettua tehtävää. Vai sumentaisiko järkeni minulle annettu asema, palkka ja asemani tuoma muiden kunnioitus?

 

Kun hallitus nyt asettelee niitä komiteoita ja työryhmiä, voitaisiinko tällä kertaa tehdä niin, ettei ne työtehtävät pyöri aina siellä samoilla ihmisillä. Niillä, jotka eivät ole koskaan olleet missään tekemisissä sen asian kanssa, mistä nyt päättävät. Olisiko mahdollista, että aina ei tarvitse olla tohtori tai toimitusjohtaja tai Senior Adviser Upper Consultant? Kun he eivät tiedä, mitä he tekevät.

 

Sillä, että ykkönen ja seiska, q ja yhdeksän, z ja kakkonen menevät sekaisin, ei ole mitään väliä hänelle, joka ruuan ja rakkauden nälkäisenä soittaa sen kivan miehen ovikelloa.

 

Nyt on kiire, eduskunnan oikeusasiamies.

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

seija | Vastaa 23.01.2016 10.34

Olen seurannut lähikuukausien aikana hyvällä palkalla olevien viranhaltijoiden toimintaa. Ihmetellen katsellut, eivätkö tiedä mitä tekevät. Vahvistit ajatusta.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

01.09 | 06:14

Mulla loppui merkit... Laita mulle sähköpostiosoitteesi, niin voin vastata paremmin. Maarit.korhonen@saunalahti.fi

...
31.08 | 22:03

Olen luokanopettajaopiskelija ja kandin teko lähestyy. Liian moni asia kiinnostaa. Mistä sinä tekisit kandin/gradun tänä päivänä?

...
25.04 | 18:50

Hei! Riippuu hirveästi alueesta, missä teet töitä. Jollain alueella saa olla ihan rauhassa ja jossain muualla ei. Laita mulle e-mail, niin vastaan paremmin.

...
25.04 | 18:32

Koulu ei tajua, mutta ei tajua ihan aina vanhemmatkaan. Olisiko vinkkejä (vaikka kirjan verran ;) ) vanhempien kanssa jaksamiseen. Kokemus kovettaa?

...
Tykkäät tästä sivusta