Kääntyykö laiva vai uppoaako se?

Kääntyykö laiva vai uppoaako se ?

Olen saanut päähäni yrittää muuttaa koulua. Olen ymmärtänyt, että tämä laiva tulee kääntymään todella hitaasti. Viimeisessä Opettaja-lehdessä Pasi Sahlberg kuitenkin sanoo sen vielä voimakkaammin. Hänen mielestään nyt suunnitteilla olevat koulua koskevat uudistukset eivät ole tarpeeksi rohkeita ja hänen mielestään Titanicin kansituolien uudelleen järjestämisestä ei ole nyt apua.

Olen nauttinut kielikuvasta sen rohkeuden ja koomisuuden takia.

Sahlbergin mielestä koulu ei auta oppilaita löytämään omia intohimon kohteitaan. Luin samasta asiasta kesällä kaksi loistavaa kirjaa :

Ken Robinson kertoo kirjassaan " Out of our minds" perusteellisesti, miten nykykoululaitos kehitettiin aikoinaan brittiläisen imperiumin tueksi ja silloin tarvittiin kaunista käsialaa ja päässälaskutaitoa. Valitettavasti olemme edelleen samalla tiellä. Hän kertoo, miten koulun tulisi löytää oppilaan intohimon kohde ja sitä apuna käyttäen opettaa asioita. Toinen hänen kirjoistaan on " The Element", ja siinä hän kehottaa jokaista miettimään, tekeekö juuri nyt sitä työtä, missä on parhaimmillaan. Jokainen meistä tietää, milloin on elementissään. Se on sitä, mitä pitäisi tehdä pääsääntöisesti. Meidän tulisi löytää oppilastakin se heidän elementtinsä. Kirjassa on lukematon määrä tarinoita eri alojen huipuista, jotka ovat löytäneet elementtinsä vasta toivuttuaan koulukokemuksistaan.

Mietin itsekin, milloin olen elementissäni. Ehkä eniten silloin, kun vääryys on tapahtunut ( minun mielestäni) ja alan kiihottaa kansanjoukkoja vääryyttä vastaan. Silloin pääsen vauhtiin ja sanansäiläni on armoton.

Pääsin elementtiini jo ensimmäisellä työviikolla. Sain viime keväänä mielestäni loistoidean palkata englanninkielinen sijainen itselleni kuukauden virkavapaata varten. Minulla on kuudes luokka ja he rakastavat englantia. Keväällä löysin sopivan opettajan : 29-vuotias englannin ja espanjan opettaja, mieletön cv. Opetuskokemusta mm. Lontoossa ja Usa:ssa. Suomenkieli merkattu A2-tasoiseksi. Hän tulisi toistamiseen Suomeen lopettelemaan gradua ja voisi toimia sijaisenani. Vanhemmat olivat innoissaan: lapset saisivat ilmaisen kielikurssin. Kesällä teimme järjestelyjä Skypen kautta ja pohdimme jo, miten hän minkäkin aineen opettaisi.

Vaan sitten löytyi asetus tai laki tai vastaava, joka kielsi ottamasta sellaista sijaista, joka ei hallitsisi suomea tarpeeksi hyvin hallitakseen luokkaansa. Tunsin tutun elementtini heräävän. Oli aika korjata vääryys ja ottaa selville, mistä se johtui. Kävin läpi paikallista opetustointa niin ylös kuin pääsin ja lopputulos oli: ei englantilaista sijaista .

Mitä, jos Harvardista tai Oxfordista tulisi huippupedagogi ja pyytäisi päästä opettamaan. Me kieltäisimme, koska meillä peräpohjolassa opetetaan vain suomeksi. Meidän nuoremme opiskelevat ympäri maailmaa ja pääsy ulkomaalaiseen yliopistoon on jo tavallista. Nuoremme hakevat työpaikkoja ulkomailta ja saavat niitä. Eikö tänä globalisaation ja EU:n aikana ole mahdollista nopeasti muuttaa tälläisiä asetuksia, jotka ovat vanhentuneet? Eikö kouluun voi tulla opettamaan toisessa maassa opettajan pätevyyden saanut, jos opetuskieli on oppilaille tuttu?

Kyllä ne erityisopettajat ja iPadit, jotka saimme tasa-arvorahalla, ovat mahtavia, mutta se kuukauden englanninkurssikin olisi tuonut tasa-arvoa alueelle, missä kielikurssi Englannissa on harvojen herkkua eikä muutenkaan matkustella mahdottomasti. Eikä olisi maksanut mitään.

No, minä pääsin elementtiini mutta oppilaani eivät. He eivät päässeet puhumaan rakastamaansa englantia intohimoisesti ja sitä myötä innostumaan muistakin asioista.

Hakeutukaa pelastusveneisiin. Laiva uppoaa.

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.04 | 18:50

Hei! Riippuu hirveästi alueesta, missä teet töitä. Jollain alueella saa olla ihan rauhassa ja jossain muualla ei. Laita mulle e-mail, niin vastaan paremmin.

...
25.04 | 18:32

Koulu ei tajua, mutta ei tajua ihan aina vanhemmatkaan. Olisiko vinkkejä (vaikka kirjan verran ;) ) vanhempien kanssa jaksamiseen. Kokemus kovettaa?

...
02.02 | 13:12

Teet kuitenkin uraa uurtavaa työtä - kiitos. Kokemusta varhaiskasv., jossa oallisuuden lisäämisen myötä lapset huomioidaan nyt aivan eritavalla kuin aikaisemmin

...
02.02 | 09:15

Hauska kuulla!

...
Tykkäät tästä sivusta