Kukkaan puhkeaminen

 

 

 

Kukkaan puhkeaminen

 

Tuijotan pientä kukkapenkkiäni ihmetellen. Mitä ihmeen töröjä täältä nousee? Pieniä kukan alkuja, joita en tunnista. Viime vuonna poistin siitä kyllä ison norjanangervon, pensaan, joka vei tilaa ja varjosti kahden neliömetrin verran. Nyt, kun maa saa valoa ja lämpöä, esiin tulevat kauan sitten istutetut kukat. Muutamia viikkoja myöhemmin ihailen ensin krookuksia ja iiriksiä, sitten tulppaaneja ja narsisseja.

 

Tuijotan uutta luokkaani ihmetellen. Kuka on tämä poika, joka konttaa ympäri luokkaa ja piereskelee? Olemme kuitenkin jo viidennellä. Teen tiedusteluja. Isä on huoltaja, ei suostu yhteistyöhön koulun kanssa. Mummo soittaa ja ihmettelee, miksei saisi kontata ja piereskellä? Sosiaalityöntekijältä saan pientä valaistusta asiaan. Komennan hänet istumaan kerta toisensa perään. Jokaisesta ylä- tai alapäästä tulevasta luokkaan sopimattomasta äänestä komennan hänet käytävään. Muutamia kuukausia myöhemmin ihailen hänen oppimiskykyään ja kahden vuoden päästä hänen saamaansa stipendiä.

 

Päätin kasvattaa avomaankurkut itse siemenestä asti. Ensimmäiset aurinkoiset päivät saivat minut ryntäämään siemenkauppaan ja istutin siemenet multaan, kannoin alakerrasta ylimääräiset ikkunat seinän vierelle ja laitoin purkit ikkunoiden alle todella lämpimälle seinustalle. Iltaisin kannoin purkit sisälle. Aamulla taas ulos. Kävi mielessä, että taisin aloittaa liian aikaisin. Istuttamastani 20 taimesta selviytyi 9. Ne siirsin varovasti mökille uuteen maahan, harso päälle. Koko kolean kesän kurkistelin harson alle ja hoivasin taimiani. Kun ensimmäinen kurkun alku oli yhden senttimetrin kokoinen, huusin kaikki paikalle katsomaan. Sitten alkoivat sateet. Olin mökiltä pois liian kauan. Kurkut olivat kasvaneet isoiksi mutta ne olivat ihan litsläts, syömäkelvottomia paitsi yksi. Sen kannoin sisälle ylpeänä ja muut tajusivat ihastella sitä. Huhtikuusta elokuuhun työmäärä tämän yhden kurkun suhteen oli älytön. Mutta ihmeen iso oli ilo yhdestäkin pelastuneesta.

 

Tyttö muistutti pelästynyttä mangustia. Jos yritin lähestyä, hän karkasi. Jos kysyin jotain, hän läväytti silmänsä levälleen ja oli hiljaa. Kävi ilmi, että tyttö vietti kaiken vapaa-aikansa äidin kanssa eikä poistunut kotoaan ilman äitiä. Hän ei osannut äidinkieltään kunnolla eikä myöskään suomea. Iltaisin mietin kotona, miten minun kannattaisi toimia, aamulla luokassa tarkastelin tyttöä. Siirsin hänet istumaan varsinaisen moottoriturvan viereen. Siinä hän ainakin kuulisi suomea ja joutuisi puhumaan. Englanninopettaja tuli näyttämään, että tyttö oli saanut kokeesta kympin. Näytin koetta kaikille, jotka olivat ehdottaneet tytön siirtoa pienryhmään. Puolen vuoden päästä tuli ensimmäinen hymy. Kerran hän tuli sanomaan minulle yhden lauseen. Onneksi kesän aikana ihmistaimet kasvavat aina. Syksyllä tyttö oli jo melko reipas, ei enää juossut pakoon, alkoi liikkua kodin ulkopuolella ilman äitiä. Sai kavereita. Menestyi kouluaineissa riittävän hyvin. Työmäärä yhden oppilaan kohdalla oli älytön mutta ilo sitä suurempi. Olin todistanut kukkaan puhkeamisen.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Hannu Kärnä | Vastaa 26.08.2014 13.42

Kaikki kunnia työllesi ja voimia. Olet oikealla tiellä. Mie jäin erityisopetuksesta nyt pois kahden ylimääräisen vuoden jälkeen. Tykkäsin työstäni kovasti.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

01.09 | 06:14

Mulla loppui merkit... Laita mulle sähköpostiosoitteesi, niin voin vastata paremmin. Maarit.korhonen@saunalahti.fi

...
31.08 | 22:03

Olen luokanopettajaopiskelija ja kandin teko lähestyy. Liian moni asia kiinnostaa. Mistä sinä tekisit kandin/gradun tänä päivänä?

...
25.04 | 18:50

Hei! Riippuu hirveästi alueesta, missä teet töitä. Jollain alueella saa olla ihan rauhassa ja jossain muualla ei. Laita mulle e-mail, niin vastaan paremmin.

...
25.04 | 18:32

Koulu ei tajua, mutta ei tajua ihan aina vanhemmatkaan. Olisiko vinkkejä (vaikka kirjan verran ;) ) vanhempien kanssa jaksamiseen. Kokemus kovettaa?

...
Tykkäät tästä sivusta