Takkutukka

 

Taivas varjele, mitä sieltä tulee

 

Aloittelen musiikintuntia 4-luokalle. On keskiviikkoaamu ja parakissa olevaan musiikkiluokkaan pitäisi tulla parisenkymmentä 10-vuotiasta. Suurin osa istuu jo paikalla mutta ihmettelen ääneen silti muutamien vielä puuttuvan. Kysyn oppilailta, onko joku ollut edellisenä päivänä kipeä.

-Ei o kipeitä, vastaa suulain.

 

-Ne on vaan taas myöhässä, tiedottaa moralisoija.

Itsekin toki tiesin pari kroonista myöhästyjää mutta nyt puuttui viisi. Jaan silti laulukirjat ja aloittelemme jo ensimmäistä laulua, kun ovesta kävelee sisään ensimmäinen myöhästyjä viitisen minuuttia myöhässä. Jää sentään seisomaan oven suuhun ja odottaa, että lopetan soittamisen.

-Anteeksi, että olen myöhässä.

-No, eipä siinä mitään. Mikäs syy oli? kysyn.

-Äiti nukku pommiin.

-Aha. Selvä.

Jatkamme laulamista ja kaksi seuraavaa kävelee sisään ja menee suoraan paikoilleen. Keskeytän kappaleen ja sanon:

-Otetaas uudestaan. Mites tänne tullaan?

Tytöt menevät takaisin ovelle ja koputtavat ja sanovat:

-Anteeks, että ollaan myöhässä.

-Mikäs teidän syy on?

-Äiti nukku pommiin.

-Niin munki.

Normaalisti tämä selitys ei menisi läpi näin helposti , koska oppilaat osaavat käyttää tätä selitystä myös hyödyksi mutta tällä kertaa uskon. Kaikki myöhästyjät näyttävät juuri siltä, että ovat nousseet sängystä noin 10 minuuttia sitten. Hiukset ovat pystyssä, osa vaatteista nurin päin.

Vielä hetken päästä tulee yksi sisään.

-Nukkuiko sunkin äiti pommiin? kysyn.

-Ei, mä ite nukuin.

Ehdin ajatella vain, että voi taivas, minkä näköisiä lapsia sieltä ovesta tulee. Vielä puuttuu yksi.

-Tuleekohan se viideskin sieltä kohta? ihmettelin ääneen.

Tuntia oli kulunut jo yli puolet, kun se viimeinen takkutukka tulee.

Hiipii hiljaa paikalleen enkä enää keskeytä laulua, sillä hänen tarinansa tiedän.Takkutukalla on koko vuoden ollut hiukset niin takussa, että koko pää on yhtä suurta takkua. Takkutukka on ollut monta aamua poissa ja tiedossani on, että ei ole kotona ketään sellaista ihmistä, joka pitäisi kunnolla huolta.

Tunti lähenee loppuaan ja oppilaat tietävät, että aamutunti päätetään aina samaan lauluun: Lintu. (Se sama kappale, joka soi Belle ja Sebastian-nimisessä TV-sarjassa joskus 60-luvulla.) Aloitamme laulun ja nykytekniikalla varustetussa luokassani on tietokone ja datatykki ja huolimatta siitä, että minusta on ihanaa säestää pianolla, laitan taustamusiikin säestämään laulua, sillä silloin vapaudun itse tekemään muuta. Aloitamme laulun ja hetken kuluttua takkutukka jää tuijottamaan lattiaa eikä muista laulaa.

Hän on kuin transsissa tai sitten kuolemanväsynyt enkä sano mitään vaan annan hänen levätä. Hän tuijottaa lattiaa koko laulun ajan mutta yhtäkkiä hän säpsähtää ja huulet muodostavat vielä sanat ” maailmaan, mä avaraan, jos mennä voisin vaeltamaan ja voisin nähdä kaiken sen, mi viepi ihmisen onnehen” . Kuva porautui verkkokalvoilleni kuin Schjerfbeckin Toipilas mutta nyt Korhosen Takkutukkana.

Laulun sanat olivat samalla minun ja Takkutukan aamurukous.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

01.09 | 06:14

Mulla loppui merkit... Laita mulle sähköpostiosoitteesi, niin voin vastata paremmin. Maarit.korhonen@saunalahti.fi

...
31.08 | 22:03

Olen luokanopettajaopiskelija ja kandin teko lähestyy. Liian moni asia kiinnostaa. Mistä sinä tekisit kandin/gradun tänä päivänä?

...
25.04 | 18:50

Hei! Riippuu hirveästi alueesta, missä teet töitä. Jollain alueella saa olla ihan rauhassa ja jossain muualla ei. Laita mulle e-mail, niin vastaan paremmin.

...
25.04 | 18:32

Koulu ei tajua, mutta ei tajua ihan aina vanhemmatkaan. Olisiko vinkkejä (vaikka kirjan verran ;) ) vanhempien kanssa jaksamiseen. Kokemus kovettaa?

...
Tykkäät tästä sivusta